sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Viikko 46

Tiistai aloitettiin mukavasti instrumenttien tunnistuskokeella. Poisto-instrumentit meinasi tuottaa hiukan harmaita hiuksia, mutta onnekseni olin osannut laittaa kaikki oikein, pääsin nimittäin täysin pistein läpi!

Tiistai loppupäivän jouduin olemaan koulusta poissa kun kotona oli kaksi sairasta lasta. Lueskelin kumminkin kotona protetiikan- ja suukirurgian dioja elsasta.

Protetiikka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Protetiikalla tarkoitetaan puuttuvien hampaiden, pehmytkudosten tai koko hampaiston korvaamista erilaisilla keinotekoisilla menetelmillä.
Proteettisia ratkaisuja on:
-kokoproteesi
-osaproteesi (akryyli sekä metallirunkoiset)
-keraamiset kruunut
-sillat 
-implantit.

TÄRKEÄ OSATA
Proteettisen teon työvaiheet!
  1. Hoidetaan potilaan suun perushoito kuntoon
  2. Ensitapaaminen, alginaattijäljennös
  3. Alkumallit ja yksilöllisen lusikan valmistaminen
  4. Suunnitelman varmistaminen, upotukset purentatukia varten, tarkkuusjäljennös
  5. Työmalli, valu, kaaviot
  6. Valun sovitus, purennan määritys, hampaiden värin valinta
  7. Asettelu
  8. Asettelun sovitus
  9. Valmiin proteesin viimeistely
  10. Valmis koekäyttöön, purennan tarkistus ja alustava purennan hionta
  11. Kontrolli
Tiistai-iltapäivä oltiin pari tuntia Lahden kaupunginsairaalan hammashoitolassa tutustumassa erikoishammashoitoon. Siellä 3 hammashoitajaa piti meille esitelmät kirurgiasta, oikomishoidosta ja protetiikasta. Kivasti tuli uutta, etenkin tuosta protetiikasta sekä kirurgiasta. Päästiin sekoittelemaan alginaattia sekä lataamaan ja purkamaan proteesin pohjaamiseen käytettävää ainetta (Ufi gel).

Protetiikasta

Pohjauttamiseen käytettävä aine

Tässä valmistellaan kirurgista toimenpidettä

Keskiviikkona aamusta meillä oli suun terveyden edistämisestä paritentti. Tein sen Annan kanssa. Tentissä haettiin ammatillista näkemystä ja lyhyitä ja ytimekkäitä vastauksia. 
Täydet pisteet oli 28 ja me saatiin 15. Oltiin tyytyväisiä, sillä monet puuttuvat asiat olikin sellaisia, jotka meille on itsestään selvyyksiä eikä niitä sitten osannut laittaa paperille sen vuoksi.
Iltapäivästä sitten käytiin tuota protetiikka vielä läpi. Sekoiteltiin taas alginaattia ja siinä tosiaan saa olla tarkkana ettei liian kauaksi aikaa jää vatkaamaan ja ettei sekoita niin, että tulee ilmakuplia.  Viileää vettä kannattaa käyttää, se antaa lisää sekoitteluaikaa. Sekoitettii myös itse kahdesta purkista aineet sekaisin, niin että saattin siitä tuollainen tasainen ruskean-oranssi massa. Muovailin osaproteesit. 😁 Tämä aine on sellaista jolla voi myös ottaa jäljennöksen.

Kaksi eriväristä massaa purkeissa

Kirurginen imu

Iloinen kokoproteesi ylös ja alas

Iltapäivästä tuli luennoitsija Plandetilta kertomaan välinehuollosta. Melko pitkä ja myyvä esittely olikin. Aika paljon oli tuttu asiaa mm Dac Universalin käytöstä. Hyvin oli esittelijä avannut tärkeimipiä kohtia thl:n suun terveydenhuollon yksiköiden tartunnantorjunnasta.

Torstaina tuli ravitsemunneuvoja Anna Päätalo pitämään meille aamupäivän tunnit. Leikattiin lehdistä ruokia joista pidämme ja liimasimme kartonkiin. Jokainen sai sitten esitellä omansa ja kertoa mitä ajatuksia se herättää. Itsellä oli tasaisesti herkkuja ja normiruokaa vihannekset ym. Tutustuttiin neuvokasperhe-sivustoon ja sieltä tehtiin muutamat testit. Kattavasti on kyllä kaikkea saatavilla tuolta sivustolta. Tehtäväksi saatiin 3 päivän mittainen ruokapäiväkirjan pitäminen. 

Iltapäivällä käytiin läpi tulevaa top-jaksoa. Tarvittavia papereita ja lippulappusia saatiin ja täyteltiin. Katsottiin yhdessä näyttösuunnitelmaa ja mitä siellä pitäisi sitten olla.
 Itsenäistä opiskelua tuli mm käypähoidon lukemista suusyövästä sekä vanhan opitun kertaamista. 

maanantai 11. marraskuuta 2019

Menneiden viikkojen oppeja

Huh. Onpas kerennyt venymään pitkäksi aika kun viimeksi tänne mitään päivitin. Oli syyslomaa ja sitten useampi tentti, joihin lukeminen ja valmistautuminen on vienyt kaiken ylimääräisen ajan. Nyt ajattelin ryhdistäytyä ja kirjoittaa ylös joitaikin menneiden viikkojen käytyjä asioita.

Lomaviikon pyhitin täysin lapsille. Koulukirjat ym. sai olla tämän viikon vain repussa. Ai että teki kyllä hyvää nollata täysin.

Lomanjälkeisellä viikolla käytiin aseptiikassa läpi välineistön sterilointia, pakkausten säilyvyyttä ja varastointia.
 Minusta nämä aspetiikassa käydyt asiat, esim mikä pesuaina käy mihinkin koneeseen ja mitä missäkin koneessa tapahtuu ja ylipäätään mihin sitä käytetään, opitaan lopulta siellä työharjoittelussa. Tärkeää asiaa, mutta niin paljon eri juttuja ja uusia, niin ei niitä kaikkea vaan pysty lyhyessä ajassa oppimaan.

Love-tentti oli sitten keskellä viikkoa eli keskiviikkona. Tätä mä olin jännittänyt kovasti ja omat odotukset kokeen läpipääsemiseksi ei ollut hääppöiset. Mutta kuinkas ollakkaan, meni ensimmäisellä yrittämällä kaikki kolme osiota läpi. Oli hieman epätodellinen olo hetken aikaa, en ollut todella vaarutunut tähän. Onneksi meni läpi ja vielä mielestäni hyvin, sillä vain muutama virhe oli tullut.

Aloitettiin myös käymään suukirurgiaa läpi. 
Suukirurgisia toimenpiteitä on:
-implanttileikkaukset
-viisaudenhampaanpoistot
-muut hampaanpoistot
-hammas- ja leukamurtumien hoito
-kystaleikkaukset
-pehmytkudosleikkaukset 
-koepalojen otto.

Perioperatiivinen hoitotyö jakautuu 3 eri osaan. 

Preoperatiivinen hoitovaihe: tutustutaan esitietoihin, rtg-kuviin, tutkitaan potilas ja tehdään tarvittavat lisätutkimukset, arvioidaan esilääkityksen tarve sekä ohjataan potilasta leikkauksen jälkeisessä elämässä.
Intraoperatiivinen hoitovaihe: potilas saapuu leikkaukseen.
Postoperatiivinen hoitovaihe: hoito leikkauksen jälkeen.

Mitä hoitajan on osattava leikkauksen aikana?
On huolehdittava leikkauksen näkyvyydestä, instrumenttien ojentaminen, POTILAAN VOINNIN TARKKAILU, huolehtia välineistön järjestyksestä ja toiminnan aseptisuudesta.

Tämä aihe on kyllä hieman hakusessa mulla, pitää yrittää perehtyä aiheeseen vielä enemmän ja yrittää sisäistää näitä asioita, Yksi mikä mulle jäi hyvin mieleen tästä kirurgiasta on sinus lift- leikkaus, eli poskiontelon nosto-leikkaus. Näissä leikkauksissa kun aseptikkaa on ihan omalla tasollaan ja kattaukset on kirurgisia sekä tarjottimet omiaan, niin on niin paljon taas kaikkea mitä ois osattava ja opeteltava. Mitä sitten kuuluu mihinkin..

Yhtenä päivänä opiskeltiin englantia. Oli paljon vanhan kertaamista ja sitten jotain hammaskääketieteellistä sanastoa. Toisella viikolla oli sitten yhden päivän ajan ruotisa samalla kaavalla. Vanhaa kerrattiin ja uusia sanoja meidän alasta opittiin.

Aseptiikasta oli sitten koe. Se koe oli aika vaikeen tuntuinen. Pääsin kuin pääsinkin siitä läpi ja olen onnellinen ettei tarvi lähteä uusimaan. Uskon että ne virheet mitä kokeessa oli, oppii sitten harjoittelussa. 

Kokeen jälkeen meille tuli luennoimaan Oikomishoidon erikoishammaslääkäri Minna Merta. Hän piti kattavan luennon oikomishoidosta. Sieltä mieleen nousee eri virhepurennat ja erilaiset oikomishoitokeinot. Oikomishoidot on toisinaan hyvin pitkäkestoisia ja tärkeintä niissä on se potilaan oma motivaatio. Mitä tunnollisemmin käytät kojeita, sen nopeammin tuloksia syntyy. 
Hyvä materiaali saatiin tästä luennosta itsellemme.

Toinenkin hirmu mielenkiintoinen luennoitsija kävi keskiviikkona kertomassa meille suun limakalvon sairauksista. Käytiin terveitä suun limakalvon muutoksia läpi sekä niitä mitkä olivat selviä suusyöpiä tai sen esiasteita. Milloin on tarve erikoishammahoidolle ja millloin riittää pelkkä säännöllinen seurailu. Hyvät kuvat auttaa paljon näissä luennoissa. Osaa hahmottaa mistä on kyse.

Perjantaina oli kauan odotetut suun terveys-messut. Kattava tarjonta vaikka ja mitä messuilla. Joitakin hammastahna näytteitä saatiin mukaan messuilta. Itselle uutena tuli kamera, joka kuvaa toimenpiteen ja se voidaan lähettää asiakkaalle sitten. Tämä oli Futudentin osastolla.