Työssäoppiminen on alkanut. Olen seuraavat 8 viikkoa Hollolan Hammasvelhossa.
Ensimmäiset harjoittelupäivät menivät täysin sivusta seuraillessa ja paikkoihin tutustuessa. Potilasvaihtoja rupesin itsenäisesti melko nopeasti tekemään sekä alku- ja loppusiivoukset. Potilasvaihdoissa tärkeintä muistaa puhtaasta likaisempaan.
Ekat päivät tuntuivat epätoivoisilta, että tulenko koskaan oppimaan kaikkia poria, paikka-aineita, instrumenttejä, eri kattauksia ym. Heti kun niitä pääsee itse hypistelemään ja käyttämään, niin ne jääkin sitten mieleen.
Kolmantena päivänä olin suuhygienisti-ohjaajani kanssa hänen hommiaan seuraamassa ja sainkin harjoitella imun käyttöä sen päivän. Sain myös kasailla itse tarjottimia sekä tutustua paremmin välinehuoltoon itse tekemällä.
Loppuviikon sain olla kahden eri hammaslääkärin parina aina osan päivää tarkastuksissa ja paikkauksissa mukana. Tein status-merkintöjä, hoidin itse potilasvaihdot. teetin rtg-kuvat sekä avustin hammaslääkäriä.
Otin kotiin erilaisia matriisinauhoja, sillä huomaan että niiden kanssa tarvitsen kyllä lisäopiskelua. Ohjaajani kanssa käytiin läpi aina sopivan ajan tullessa matriiseja ja hän osasikin mukavasti niissä neuvoa. Sen niistä muistin että 1 ja 3 sektorille tulee 2-nyström ja 2 ja 4 sektorille tulee 1-nyström. Jos matriisi laitetaankin suulaen puolelta, menee nyströmit vastakkain päin.

Olen todella tyytyväinen harjoittelupaikkani henkilökuntaan, he ovat kaikki kovin mukavia ja opiskelijamyönteisiä. Hammaslääkäritkin keiden kanssa olen saanut harjoitella, on oikeasti halunnut neuvoa ja antanut "hitaan" opiskelijan tehdä.
Olin mukana myös yhdessä juurihoidossa, seurasin kylläkin sivusta mutta hyvin tarkkaa hommaa sekä voi kestää pitkäänkin se toimenpide.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti