maanantai 30. syyskuuta 2019

Viikkojen 38 ja 39 muistiinpanoja

Maanantai oli itsenäisen opiskelun päivä ja sille päivälle oli hyvin varattu lukemista mm. ammattisanastoa, Love-tenttiä ym. 
Tiistaina palattiin koulunpenkille ja aloitettiin selättämään juurihoitoa. Aihe onkin hyvin mielenkiintoinen ja hyvinhyvin laaja ja monimutkainen. 

Kerrataanpa vähän:
-välillinen kattaminen
-välitön kattaminen
-pulpatomia
-juurihoito. 

Kattamiset on sitä hoitoa, millä pyritään vielä pelastamaan karioitunut hammas. Välillisessä ei ole kerrenyt tapahtua perforaatiota. Siinä kariesta jätetään ihan vähän pohjalle, päälle laitetaan lääkeaina ja väliaikainen paikka. Toivotaan että karies rupeaa tuottamaan sekundääridentiiniä. Avataan tarkistukseksi n.3kk päästä ja jos todella saatu aikaan sekundääridentiiniä, poistetaan loput kariekset ja laitetaan pysyvä paikka.
Välittömässä kattamisessa perforaatio syntyy kariesta poistettaessa. Perforaatio on kumminkin niin pieni, että se täytetään lääkeaineella. Tällä pyritään säilyttämään pulpa ehjänä. Päälle laitetaan pysyvä paikka. Jos hammas ei oireile, on onnistuttu hoidossa. Jos oireilee, aloitetaan juurihoito.
Pulpatomiassa kruunupulpa on tulehtunut. Juurikehitys on vielä kesken, ei voida tehdä juurihoitoa. Poistetaan tulehtunut pulpa osin, jätetään juuriin elävää kudosta, desinfioidaan alue ja laitetaan pysyvä paikka.

No sitten se kaikista suurin toimenpide eli juurihoito..
Juurihoidossa hammas puudutetaan kunnolla, karies poistetaan sekä vuotavat täytteet. Hammas hiotaan pois purennasta. Asetetaan hampaan ympärille kofferdam eli suojakumi. Hammas preparoidaan pienillä avaaja- ja suuremmilla laajennusneuloilla. Tyhjät juurikanavat desinfioidaan ja kuivataan paperinastoilla. Juuriin laitetaan lääkeaine, yleensä kalsiumhydroksidia. Juuret eristetän guttaperkalla ja tiivistysnastoilla sekä päälle laitetaan paikka. Juurihoitoa  voidaan joutua tekemään useammalla kerralla, jotta saadaan varmasti hammas rauhoittumaan.

Puhdistustyynyteline sekä manuaaliset neulat 

Guttaperkkanastoja sekä atulat

 Lääkeaine kalsiumhydroksidi, Ultracal

Juurikanavien huuhtelussa on tärkeä muistaa oikea järjestys:
1. huuhteluaineena natriumhypokloriitti
 2. preparointijätteen tehokas poistaja, EDTA
3. lisäaine desinfiointiin, klooriheksidiini.


 Tässä nyt aika pintapuolisesti selitettynä, etenkin tuo juurihoito.


Tähän väliin tulee nyt mukava rimpsu, joka on osattava ulkoa,
Se menee näin:
Valtio Koittaa Puristaa Sinusta Viimeisetkin Mehut. 

Ja tämähän tarkoittaa neulojen värikoodia ja sitä miten paksuja mikäkin neula on. 
Valkoinen 15
Keltainen 20
Punainen 25
Sininen 30
Vihreä 35
Musta 40

Torstaina oltiin hätäensiapu-kursilla aamupäivä. Melkoinen pintaraapaisu. Pelattiin kahoot-peliä, etsittiin tietoa myrkytystietokeskuksen seivuilta sekä elvytettiin,



Perjantaina oli anatomiaa, jossa perehdyttiin lihaksiin sekä onteloihin,
Kulmahampaat sai uuden nimen, kaniinit.


  • Inkisiivit & kaniinit yleensä 1-juurisia ja 1-kanavaisia (Kaniineissa pisin juuri)
  • Premolaarit yleensä 1- tai 2-juurisia, alapremolaarit yleensä 1-juurisia 
  • Ylämolaarit 3-juurisia ja alamolaarit 2-juurisia 

Viikko 39 alkoi sairastelulla minun osalta, jouduin olemaan tiistain sekä keskiviikon pois koulusta. Yritin kumminkin opiskella kotona samoja aiheita, joita koulussa oli käyty.

Luin materiaalia elsasta mm. radiologiaa hammashoitajalle sekä suun terveyden edistämistä.

Hammasröntgenlaitteita:
-intraoraaliröntgenlaite
-panoraamatomografiaröntgenlaite
-kefalostaatti
-kartiokeilatietokonetomografialaite eli KKTT-laite.

Tärkeää röntgenkuvissa on potilaan-, ympäristön- ja henkilökunnan suojaus, huomioitava kuvattavan ikä, raskaus tms, valotusajan säätäminen, filmin paikoilleen asettaminen, putken suuntaus sekä valotus.

Röntgenputkesta on oltava vähintään 2m päässä kuvaustilanteessa ja mielellään putken takana.



Torstaina oli ensimmäinen tentti, ammattisanastosta. 
Sain täydet pisteet, onneksi, sillä tätä olin jännittänyt kovasti etukäteen ja joka rakosessa yrittänyt opetella sanoja.

Torstaina myös käytiin läpi hyvän sähköhammasharjan ominaisuudet eli 8,800 edestakaisin pyörivää ja 40,000 sykkivää liikettä, rassattiin kaverin hammasvälejä langalla, tikulla ja lankaimella. Opittiin varmasti moni se oikea hampaidenpesu tekniikka eli 45asteen kulmassa harjaaminen. 
Entäs paljonkos olikaan ne suositukset sitä fluoria..?

Alle 3vuotiaalle 1000-1100ppm 1krt x vrk,
3.5vuotiaalle 1000-1100ppm 2krt x vrk ja
yli 6vuotiaalle 1450ppm 2krt x vrk.

sähköhammasharjan harjaspäät

patterikäyttöinen hammasharja ja harjauskulman harjoittelua

hammaslankaimia

solo-harjat

Perjantaina oli anatomian-tunnit. Tehtiin tiimeissä esitelmät eri aisteista. Meidän tiimi esitteli näköaistin. Muiden tiimien aistit olivat, kuulo- ja tasapainoaisti, maku-, haju- sekä tuntoaisti.
 Paljon tulee nyt "uutta" asiaa anatomiassakin, välillä tuntuu ihan että tukehtuu siihen tiedon määrään. No ehkä tästäkin selvitään. Vaatii itseltä kunnon paneutumista asiaan sekä kärsivällusyyttä.





perjantai 13. syyskuuta 2019

Syyskuu, viikko 37

Tiistaina kävimme läpi opettajan tekemää koostetta Infektion torjunta-ohjeista. 
Tämä alkuperäinen nivaska on noin 50 sivuinen ja pakko myöntää, että ei ole tullut sitä vielä hirveästi silmäiltyä. Ehkä tässä ajan kanssa kun tulee ymmärrystä näihin uusin asioihin enemmän, saa tuosta nivaskastakin jotain irti.
Palauteltiin mieleen ympäristöön tutustumisen-päiviltä, millaisia unitteja mistäkin löyty, miten niissä suoritettiin veden juoksutus ja oltiinko näkemässä kun imujärjestelmän sihti puhdistettiin ja olikos se kertakäyttöinen vai ei? 

Sihti

Kävimme myös hampaan poistoa läpi. Mitä eroa on kahdella lähes tulkoon samannäköisellä hampaanpoisto-instrumentilla?

Heebeli: väännetään hammasta, vivutetaan
Luksointi-instrumentti: väsytetään hammasta pyörittämällä, tämä sopii ahtaisiinkin väleihin.

Luksointi-instrumentti

Mitä tarkoittaa separointi, luunpurija tai lehmänsarvipihti, onko alahampaille oikeasti 5 eri poistopihtiä entäpä monta ylähampaille? 
Siinäpä muutama kysymys johon saatiin vastaukset kyseisen tunnin aikana ja jopa opin erottamaan mikä poistopihti on millekkin hampaalle ja, että juuripihdit ottavat aina kärjestä kiinni.😆

Yläpoistopihdit osoittavat aina ylös päin ja alapihdit tekevät lähes tulkoon 90´C kulman. 

Kerrattiin myös turbiinia, kulmakappaletta sekä suorakappaletta. Mitä milläkin näistä tehdään, mikä on käytössä paikkauksen alussa ym..  

Tehtiin tiimeissä myös powerpoint-esitykset tupakan, nuuskan, energiajuomine, huumeiden ja alkoholin vaikutuksesta suun terveyteen. Meidän tiimi esitteli tupakan. 

Torstaina meille tuli opettamaan anatomiaa ja fysiologiaa Sanna Lehtinen. Käytiin läpi kallon luita.  Pikkuisen myös kerrattiin hermostoja ja lihaksia. 

Luuranko, jolta puuttuu alaleuka


maanantai 9. syyskuuta 2019

Viikko 36

Millä aineella hammas kannattaa paikata?

Siinä yksi kysymys mihin olemme tällä viikolla paneutuneet. Amalgaami, lasi-ionomeeri, yhdistelmämuovi, muovi-ionomeeri, kompomeeri vaiko epäsuora paikkaus. 
No ainakin tuosta amalgaamista sen verran, että käypähoito suositusta lukiessa mieleeni ensimmäisenä tulee pyrkimys lopettaa amalgaamien käyttö vuoteen 2030 mennessä. Hyvin hyvin kestävä paikka-aine, elohopeasta aiheutuvat ympäristöongelmat sekä pitkä kovettumisaika.
Lasi-ionomeeri on lasten maitohampaissa eniten käytetty paikka-aine. Kemialliskovetteinen sekä vapauttaa fluoria. Muovi-ionomeeri on vähänkuin edellinen, mutta sisältää lisäksi hieman muovia ja on siis valokovetteinen paikka-aine. Kompomeeri taas sisältää paljon muovia ja vähän lasi-ionomeeria. Yhdistelmämuovi on käytetyin paikka-aine. Se on edullinen, esteettinen ja käyttövalmis heti paikkauksen jälkeen. Ei kuitenkaan kestä kulutusta kovinkaan hyvin. joten ei toimi takahampaissa. Epäsuora paikkaus eli kulta, posliini ja muovi. Nämä ovat erittäin kestäviä mutta kalliita tehdä. Näiden paikkojen valmistaminen on pitkäkestoisempaa. 

Huh, siinä pintapuolisesti lueteltuna muutamien ominaisuuksien kanssa paikka-aineita.

Jatkettiin myös aiheesta paikkaushoito. 

Tässä kuvassa on paikkaushoidon vaiheet.

Nyström 1 ja Nyström 2
Näitä ei voi vaan olla muistamatta, koska toi nimi! 😂😂

Nyström 1 tulee siis aina sektori 2 ja 4. 
Nyström 2 tulee sektori 1 ja 3. 
Hyvä muistisääntö mulle on, että pariton tulee parilliseen ja parillinen tulee parittomaan.

Nyströmit on matriisinkiristäjiä. Niihin laitetaan matriisinauha hampaasta riippuen. Takahampaisiin tulee yleensä muotoiltu metallimatriisi ja etuhampaisiin muovistripsi,
Matriisi tiivistetään kiiloilla, joko puu tai muovi. Näiden avulla saadaa hyvä kontakti viereiseen hampaaseen sekä nämä pitävät matriisin hyvin paikoillaan.



Väliaikaisista paikoista puhuttiin myös. Niitä käytetään vain väliaikaisesti esim juurihoidossa hampaan suojaksi hoitokäyntien välisiksi ajoiksi sekä ensiavussa hampaan suojaamiseksi. Nämä paikat on helppo poistaa ja usein sisältää eugenolia joka rauhoittaa hammasta. Yleisempiä on kemialliskovetteisista Cavit ja Provit ja valokovetteisista Clip. IRM eli irmi on pitkäaikainen väliaikainen täytemateriaali joka sisältää sinkkioksidieugenolia.

Instrumenttejä ollaan opeteltu. Tehtiin pieni testikin, miten hyvin tunnistetaan instrumentit. Spaatteli on minulle lääppijä. Helppo muistaa nykyään. 

Spaatteli

Eristysinstrumentti

Karveri


Torstaina meillä oli Tyhy-päivä. Kivaa vastapainoa opiskelulle, Käytiin Megazonessa ja syötiin hyvin Kulinaarissa ja vielä yhteistä pelailua luokassa. 

Perjantaina kerrattiin aseptiikka Katja Makkosen kanssa. Vanhoja asioita palauteltiin mieleen: käsien desinfiointia, tartunnan aiheuttajia, pistotapaturman ensiapuohjeita, suojavaatetuksen pukemista ja oikeaa järjestystä siihe ym.. 

Uutta on taas opittu vaikka ja kuinka paljon tämänkin viikon aikana. 





maanantai 2. syyskuuta 2019

Viikko 35, opintoja kuukausi takanapäin

Tällä viikolla olemme perehtyneet hampaan rakenteeseen sen rakennusaineisiin sekä kariekseen.
Olen oppinut mitä tarkoitetaan kariogeenisillä mikrobeilla, miten reikä syntyy hampaaseen, mitä tarkoitetaan biofilmillä, demineralisaatiolla ja remineralisaatiolla. Huh, niin monta uutta sanaa ja asiaa, mutta niin mielenkiintoista. Oivalluksen tunne on mahtava! 😀

Tehtiin tiimeissä tällä viikolla power point-esitelmät eri sairauksista ja niiden yhteyksistä suun terveyteen. Meidän tiimi teki diabeteksestä. Esiteltiin tuotokset luokalle tiimeittäin ja edelleen on yhtä jännää mennä seisomaan sinne eteen. Ehkä jossain vaiheessa osaan jo rentoutua esiintyessä.

Status-harjoituksia myös treenailtiin. Kokoaika sujuu paremmin kun muistaa jo millä väreillä mikäkin merkataan ym.

Torstain aseptiikka-tunnit vaihtoivat päivää, joten viikonloppu alkoi hieman aikaisemmin tällä viikolla. Olihan meillä välissä perjantai ja Salpauksen kyläjuhlat sekä itsenäistä opiskelua monen monta sivua. Käypähoitosuosituksia on yritetty päntätä..

Edellisen viiikon asioiden sisäistäminen yhdellä paperilla. Ei paljon kehuttavaa.😂